Lauri Markkasen edustaman Chicago Bullsin avauspuoliaika kotiottelussa Los Angeles Lakersia vastaan oli vähintäänkin toiveita herättävä. NBA-kauden seitsemästä ottelustaan vain kaksi voittanut Bulls johti länsilohkon kärkijoukkue Lakersia hetkittäin jo 19 pisteellä, ja puoliajalle siirryttiin tilanteessa 65–48 Bullsin hyväksi.
Päätösneljännekselle vieraat lähtivät 13 pisteen takamatkalta, mutta hanakka kiri alkoi jo avausminuuteilla konkaritähti LeBron Jamesin johdolla. James teki ottelussa niin sanotun tripla-tuplan eli yhteensä 30 pistettä, 10 levypalloa ja 11 syöttöä ollen kaikissa kolmessa kategoriassa joukkueensa ykköstykki.
Lakers nousi vain muutamassa minuutissa Bullsin rinnalle, sillä kotijoukkue ei tehnyt yli neljään minuuttiin ainuttakaan pistettä. Lakers kuitenkin puski kuin juna eteenpäin ja venytti eron jopa 13 pisteeseen. Chicago sai viime minuuteilla hieman juonesta kiinni ja kavensi lopussa. Kalifornialaisvieraat juhlivat voittoa luvuin 118–112.
Viime viikolla NBA:n läntisen lohkon viikon pelaajaksi valittu Lakersin AnthonyDavis kirjautti ottelussa 15 pistettä ja seitsemän levypalloa. Quinn Cook teki 17 pistettä.
Lauri Markkanen pelasi ottelussa reilut 30 minuuttia, mutta tehosaldo jäi kauden heikoimmaksi. 22-vuotias suomalaistähti upotti seitsemän pistettä ja otti kolme levypalloa. Bullsin paras pistemies oli Zach LaVine, joka heitti 26 pistettä.
– Tämä tekee kipeää. Olimme voitolla ennen viimeistä neljännestä, joten me olemme osoittaneet sen, että pystymme pelaamaan näitä joukkueita vastaan. Me olemme olleet 10, 12 ja 16-pisteen johdossa monessa matsissa, mutta me silti häviämme. Se on turhauttavaa, LaVine totesi uutistoimisto AP:lle.
– Joukkue on pettynyt. Nämä pelaajat välittävät ja tekevät paljon töitä. Meidän täytyy oppia. Pelasimme hyviä pätkiä, mutta meille oli hankalaa saada kasaan 48 minuuttia koripalloa, Bullsin päävalmentaja Jim Boylen sanoi seuran Twitter-tilillä.
Markkanen avasi kautensa 35 pisteen ottelulla, mutta hänellä on sittemmin ollut vaikeaa ja pistekeskiarvo on pudonnut 14,9:ään. Hän on jäänyt kolmessa ottelussa alle kymmenen pisteen.
Bulls on hävinnyt kauden kahdeksasta ottelustaan kuusi ja se on itäisessä lohkossa toiseksi viimeisenä. Lakers hävisi kauden ensimmäisen ottelunsa, mutta on sittemmin ottanut kuusi peräkkäistä voittoa – ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2011.
Suomen konkariosastoon kuuluvat muiden muassa ratakelaajat Toni Piispanen ja Amanda Kotaja. Molempien valmennukseen on tullut muutoksia viimeisen puolentoista vuoden aikana ja urheilijat elävät nyt uutta nousua.
Kotaja kulki viime kesänä kovinta vauhtiaan neljään vuoteen ja uskoo iskukyvyn löytyvän myös Dubaihin. Marraskuu on paljon normaalia myöhäisempi ajankohta arvokisoille.
– Tällä kertaa on kaksi kisakautta. Kesän jälkeen otin pari viikkoa vähän höllemmin. Sitten lähdettiin uudelleen jopa perusharjoittelun pariin ja siitä on rakennettu kuntoa Dubaihin. Huippukuntoa ei pysty pitämään yllä kesästä marraskuun alkuun, Kotaja kertoi.
24-vuotiaan Kotajan menestyksekäs urheilu-ura on kestänyt jo seitsemän vuotta. Valmennussuhde Jussi-Pekka Kurtin kanssa on tuonut paljon uusi virikkeitä harjoitteluun.
– Harjoittelu on mennyt aika lailla uusiksi. Voimatasot ovat nousseet huomattavasti. Kelauksessa on päästy hiomaan tekniikkaa paremmaksi ja räjähtävyyttä on haettu lisää, Kotaja analysoi.
– Valmentajan kanssa toimii yhteistyö tosi hyvin. Kun on luottavainen olo molemmin puolin niin ilo näkyy tottakai tuloksissa myös.
Piispanen elämänsä kunnossa
Myös Toni Piispanen teki kesän 2018 EM-kisojen jälkeen isoja muutoksia valmennukseen ja harjoitteluun. Olkapäävaivoista toipunut konkarikelaaja halusi uutta nostetta ja sykettä uralleen.
– Pilkottiin sadan metrin kelaukseni osiin ja huomattiin, että ensimmäinen 10 metriä on ongelmakohta. Nyt ollaan vuoden verran paukutettu ensimmäistä kymppiä. On helppo lähteä satasen kiihdytykseen, kun ensimmäinen kymppi toimii, Piispanen iloitsi.
43-vuotias Piispanen kelasi kesällä ennätysvauhtia ja otti voiton Timanttiliigassa. Monta kertaa Piispasen voittanut kilpakumppani Belgian Peter Genyn on vihdoin tällä kaudella jäänyt maaliviivalla kakkoseksi. MM-kisoissa kaksikko kohtaa jälleen.
– Kesäkausi meni tosi hyvin ja omat ennätykset alittuivat. Timanttiliigan voitto oli kruunu kesälle. On varma, luottavainen fiilis lähteä tekemään sitä suoritusta, minkä parhaiten osaa, Piispanen hymyili.
– Tietysti aina on mitali tavoitteena. Voittaminen on vaikeaa, mutta joku siellä aina voittaa, toivottavasti se olen tällä kertaa minä.
Toni Piispanen on ennätyskunnossa ennen Dubain MM-kisoja.Paralympiakomitea
Mitalien lisäksi siintää silmissä Tokio
Kotaja puolustaa 100 metrillä maailmanmestaruutta, joka on tavoitteena uusia. 400 metrllä Kotaja tavoittelee finaalipaikkaa. Piispanen haluaisi kirkastaa edelliskisojen sadan metrin MM-hopean kullaksi. Kaksi parasta saa myös suoran paikan Tokion paralympialaisiin.
– Minua motivoi halu kehittyä ja katsoa mihin omat rahkeet riittävät. Itsensä likoon laittaminen on tärkeää, Kotaja kertoi.
– Tottakai paralympiakulta siintää silmissäni. Se on iso haaveeni ja se vielä joku päivä se toteutuu.
– Henkisesti nämä ovat välikisat Tokiota ajatellen. Meidän prosessi on vielä kesken. Tiimilläni on vielä muutama niksi, joilla saadaan lisää vauhtia. Se vaatii vielä puolisen vuotta aikaa, Piispanen arvioi.
– Istuma-asentoni kelaustuolissa on nyt todella vaikea. Sillä pääsee kovaa, jos sitä pystyy hallitsemaan. Kelaan aika syvällä ja samassa asennossa kuin lievemmän vammaluokan urheilijat. Vielä on paljon tehtävää, mutta uskon että Tokioessa on kaikki valmiudet huippusuoritukseen.
11 ottelun NHL-kierros ei antanut suomalaisille suurta juhlan aihetta, sillä suomalaispelaajat onnistuivat kirjaamaan ainoastaan syöttöpisteitä. Parhaiten suomalaiset olivat esillä Montrealissa, jossa isännät tyrmäsivät kuuden pelin voittoputkeen intoutuneen Boston Bruinsin.
Montreal aloitti ottelun terävästi ja oli ensimmäisellä erätauolla jo 3–1-johdossa. Boston kiri toisessa erässä, mutta ottelu päättyi tulokseen 5–4 Canadiensin hyväksi. Montrealin Joel Armia ja Artturi Lehkonen keräsivät tehot 0+1.
Bostonin luottovahti Tuukka Rask palasi huilipäivältä Bruinsin maalille ja torjui 26 kertaa. Suomalainen korjasi kiekon selkänsä takaa viidesti.
Bruins-kapteeni Zdeno Chara ylsi harvinaiseen merkkipaaluun, sillä Montreal-ottelu oli hänen 22-vuotisen NHL-uransa 1500:s ottelu. 42-vuotias slovakialainen on NHL:n historian 21:s merkkipaalun saavuttanut pelaaja.
Montreal on itäisessä konferenssissa kahdeksantena ja Boston toisena.
Yön NHL-kierroksella tehopisteille pääsivät suomalaisista myös Dallasin Esa Lindell, Minnesotan Mikko Koivu ja New Jerseyn Sami Vatanen, joiden joukkueet voittivat vastustajansa.
Islanders pitkässä voittoputkessa
New York Islanders murskasi Ottawa Senatorsin kotonaan lukemin 4–1 ja kasvatti voittoputkensa jo kymmeneen. Washingtonin ja Bostonin jälkeen toisena itäisessä konferenssissa oleva joukkue on viimeksi yltänyt yhtä pitkään voittoputkeen vuoden 1982 alussa. Silloin se voitti peräti 15 ottelua putkeen.
Tuon voittoputken aikaan kukaan joukkueen nykyisistä pelaajista ei ollut vielä edes syntynyt. Matti Nykänen voitti ensimmäisen mäkihypyn maailmanmestaruutensa sumuisella Holmenkollenilla muutama päivä sen jälkeen, kun Islandersin putki meni poikki. 1980-luvun alku oli Islandersin kulta-aikaa, jolloin se voitti neljä Stanley cupia putkeen.
Islandersissa pelaa suomalaisista Leo Komarov, mutta hän ollut loukkaantumisen takia sivussa jo useamman viikon.
Voittoputken aikana joukkueen jalkoihin ovat jääneet niin hallitseva Stanley cup -mestari St. Louis Blues kuin viime kauden runkosarjaa dominoinut Tampa Bay Lightning. Ottawaa vastaan Islandersin 2-1-voittomaalin teki Cole Bardreau, joka viimeisteli rangaistuslaukauksesta uransa ensimmäisen NHL-maalin.
Parayleisurheilun MM-kisat käydään 7.–15.11.2019 Dubaissa, Arabiemiraateissa. Suomella on kisoissa seitsemän urheilijaa ja heidän suorituksiaan voi seurata suorana Yle Areenassa. TV näyttää päivittäin kattavan koosteen suomalaisten suorituksista ja tunnelmista paikan päällä.
Torstai 7.11.
(Areena klo 16.55–20.50, TV2 klo 23.30–00.08)
16.55 M 100 m T54, alkuerät Leo-Pekka Tähti (kisattu aamulla)
16.55 M Kuula F11, karsinta Petteri Peitso (kisattu aamulla)
17.09 M 100 m T54, välierät Leo-Pekka Tähti?
17.25 N 100 m T54, alkuerät Amanda Kotaja
18.17 M Kuula F11, finaali Petteri Peitso?
20.00 M 100 m T51, finaali Toni Piispanen
Perjantai 8.11.
(Areena 15.55–19.30, TV2 18.00–18.15)
16.09 M 100 m T54, finaali Leo-Pekka Tähti?
16.41 M 400 m T34, alkuerät Henry Manni
18.10 N 100 m T54, finaali Amanda Kotaja?
18.28 M 800 m T54, alkuerät Leo-Pekka Tähti
Lauantai 9.11.
(Areena 15.55–19.20, TV2 20.00–20.58)
15.55 M 800 m T54, välierät Leo-Pekka Tähti (kisattu aamulla)
17.41 M 400 m T34, finaali Henry Manni?
18.00 M 800 m T54, finaali Leo-Pekka Tähti?
Sunnuntai 10.11.
(Areena 6.50–10.45 sekä 15.55–19.30, TV2 20.00–20.30)
07.03 N Keihäs F34, finaali Marjaana Heikkinen
07.09 M 100 m T34, alkuerät Henry Manni
16.34 M Kuula F34, finaali Tuomas Manni
18.19 M 100 m T34, finaali Henry Manni?
Maanantai 11.11.
(ei lähetyksiä Areenassa eikä TV2:ssa)
18.42 M 400 m T54, alkuerät Leo-Pekka Tähti
Tiistai 12.11.
(Areena 15.55–19.40, TV2 18.00–18.10)
15.55 N 400 m T54, alkuerät Amanda Kotaja (kisattu aamulla)
15.55 M 400 m T54, välierät Leo-Pekka Tähti? (kisattu aamulla)
16.22 M Keihäs F34, finaali Tuomas Manni
17.27 N 400 m T54, finaali Amanda Kotaja?
17.38 M 400 m T54, finaali Leo-Pekka Tähti?
Keskiviikko 13.11.
(Areena 15.55–19.20, TV2 18.00–19.00)
15.55 M kiekko F11, finaali Petteri Peitso (kisattu aamulla)
NHL-joukkue Columbus Blue Jacketsin Markus Nutivaara loukkaantui ikävästi ottelussa Las Vegas Golden Knightsia vastaan. Suomalainen yritti estää mailallaan Vegasin hyökkääjä Cody Glassin laukauksen, mutta kiekko kimposi epäonnekkaasti puolustajan kasvoihin.
Horjahdellen jäältä poistunut Nutivaara poistui välittömästi pukusuojaan, eikä hän enää pystynyt jatkamaan ottelua. Videon tilanteesta voit katsoa jutun pääkuvaa klikkaamalla.
Suomalaisen loukkaantuminen tapahtui toisen erän alussa. Nutivaara on pelannut kuluvalla kaudella kymmenen ottelua tehopistein 2+0=2.
Columbuksen ilta oli muutenkin synkkä, sillä joukkue hävisi pelin Vegasille lukemin 1–2.
HELSINKI. Naisten jääkiekkomaajoukkue on ison sukupolvenvaihdoksen edessä. Viime kevään historialliseen MM-hopeaan uransa lopettivat konkarihyökkääjät Venla Hovi, Riikka Sallinen ja Linda Välimäki. Lisäksi puolustaja Isa Rahunen keskittyy tällä kaudella vain seurajoukkueensa Kärppien peleihin ja siviiliammattiinsa, eikä näin ollen kiekkoile maajoukkueessa.
Runkopelaajien kato näkyy erityisesti maajoukkueen erikoistilannepelaamisessa. Sallinen pelasi Naisleijonien ykkösalivoimassa. Hovi ja Välimäki olivat toisen alivoimanelikon hyökkääjät. Nyt joukkueen johto miettii, ketkä kantavat vastuun jatkossa.
Keskiviikkona alkavassa viiden maan turnauksessa yksi Naisleijonien isoista teemoista on juuri alivoimapeli. Tämä näkyi jo maanantaina Helsingissä joukkueen jääharjoituksissa, josta valtaosa käytettiin erikoistilanteiden viilaamiseen. Kentällä kävi peräti viisi eri ylivoima- ja alivoimakoostumusta.
– Harjoitus paljasti sen, että nyt voi lopullisesti unohtaa strategian, jossa valitaan harvat ja valitut pelaajat jo nyt alivoimalle. Meillä on vielä kolme turnausta ennen MM-kisoja. Niissä näemme, ketkä pelaavat alivoimaa riittävän hyvällä tasolla, jotta voivat MM-kisoissa kantaa vastuuta, joukkueen päävalmentaja Pasi Mustonen kertoi Yle Urheilulle.
Alivoimapelaajia ei ole vielä varsinaisesti haarukoitu, vaan pelaajat saavat näyttöpaikkoja aina maaliskuussa alkaviin MM-kisoihin asti. Alivoimavastuuta jaetaan turnauksissa laajalle pelaajaringille.
– Alivoimapelaaminen on vain rohkeudesta kiinni. Pitää uskaltaa tehdä virheitä ja sitä kautta pelata hyvää alivoimaa. Tietysti pitää olla valtava energia ja halu pelata, Mustonen sanoi.
"Saamme vastustajan alivoimalla tiukalle"
Naisleijonien 22 pelaajan turnausjoukkueesta puolet tulee kotoisesta Naisten Liigasta, jossa pelaajat kiekkoilevat oman päivätyönsä ohessa. Suomalaisesta liigasta tulevista pelaajista neljä ei ole koskaan pelannut naisten arvokisoissa. Muun muassa tästä syystä maajoukkueen harjoituksissa vaatimustaso on kova. Kaikille halutaan tehdä selväksi, mitä menestyminen maailman huipulla vaatii.
Heti jääharjoituksen aluksi Mustonen vihelsi pilliin ja piti joukkueelle tiukkasanaisen puheen. Puolustaessa hyökkävän joukkueen maalinteko pitää estää tosissaan, kuten peleissä. Surffailu on kielletty, jotta pelaajat tottuvat jo nyt kansainvälisten pelien edellyttämään vaatimustasoon.
Alivoimaharjoitusten lomassa Mustonen neuvoi aktiivisesti pelaajia.
– Energian määrästä alivoima on kiinni, siinä pitää viedä aika pois. Sitä ei seuroissa yleensä tehdä, vaan se on sellaista lipumista. Toivotaan, että pasaatituuli keskialueelta veisi sinut jonnekin, Mustonen sivalsi.
Pasi Mustonen valmentaa Naisleijonia vuoteen 2022 asti.Tomi Hänninen
Mustonen haluaa painottaa kansainvälisissä peleissä aktiivista alivoimaa.
– Pitää saada jalat liikkeelle, maksimitempo, aika ja tila pois vastustajalta. Kun kaikki tekevät sitä, yleensä riisto tulee. Tuon tyyppinen alivoimapelaaminen, jota haluamme kansainvälisesti pelata, on harvinainen, katoava luonnonvara naisseuraharjoittelussa. Sen vuoksi meidän täytyy harjoitella sitä täällä.
Sukupolvenvaihdos antaa myös uusia mahdollisuuksia nuorille pelaajille.
Maajoukkueen yhdeksi tärkeimmistä vastuunkantajista on nousemassa Petra Nieminen, joka hyökkäsi harjoituksissa ykkösketjun laidassa. Lisäksi Nieminen näyttäytyi yli- ja alivoimalla kentällä.
Niemisen mukaan Naisleijonilla ei ole hätää, vaikka tutut alivoiman tappajat ovat poissa.
– Minun mielestäni ylivoima ja alivoima näyttävät todella hyviltä. Ylivoimassa meillä on todella taitavia pelaajia. Kunhan saamme paljon laukauksia, maali tulee. Alivoimalla on sama juttu, siinä on paljon luistelevia pelaajia, joten uskon, että saamme vastustajan tiukalle.
MM-finaali tavoitteena muutoksista huolimatta
Naisleijonien MM-joukkueeseen nousee tällä kaudella kahdesta neljään uutta pelaajaa. Viime kevään MM-kotikisoissa debytantteja nähtiin kolme: Elisa Holopainen, Nelli Laitinen ja Viivi Vainikka.
Vaikka sukupolvenmuutos on tapahtumassa nopeasti ja voimakkaasti, on tämän kauden tavoite kunnianhimoinen.
– Kyllä kaikki ihan itsestään selvyytenä tietää, että haluamme finaaliin. Se on meidän tavoitteemme aina joka vuosi. Sitä varten teemme kovasti töitä. Kaikki tietävät, mitä siihen vaaditaan, Nieminen paalutti.
Maajoukkueesta poistuneen nelikon mukana Naisleijonista lähti lähes tuhannen ottelun edestä kokemusta aikuisten kansainvälisistä otteluista. Tästä huolimatta Nieminen kokee, että MM-finaali on uusiutuneella ryhmällä realistinen tavoite.
– Pelaajat eivät vaihdu kuitenkaan niin paljoa ja jokainen pystyy luistelemaan ihan samanlaista tahtia kuin mitä viime kaudella menimme.
Petra Niemisen mukaan maajoukkue kerää turnauksista itseluottamusta ja varmuutta pelaamiseen MM-kisoja varten.Jari Kärkkäinen/Yle
Päävalmentaja Mustonen kertoo, että Naisleijonien seuraava iso tavoite on Pekingin olympialaisissa vuonna 2022.
– Siihen mennessä olemme valmiita erittäin kilpailukykyisellä uudella joukkueella, jossa on paljon nuoria huippupelaajia.
Entä miltä aikataulu sukupolvenvaihdoksen kanssa näyttää ensi kevään MM-kisojen kannalta?
– Mitalista taistelemme aina. Ei suomalainen lätkäjoukkue pelaa kuin mitalista, näin tekee myös Naisleijonat.
Naisleijonat aloittaa keskiviikkona viiden maan turnauksen Venäjällä. Ensimmäisenä turnauspäivänä Naisleijonat kohtaa Venäjän, torstaina Tšekin, perjantaina Sveitsin ja lauantaina Saksan.
Helmareiden keskikentällä paljon vastuuta saanut Ria Öling, 25, on urallaan ehtinyt pelata pääsarjatasolla jopa neljässä eri maassa, Suomessa, Tanskassa, Ruotsissa – ja Espanjassa.
Vierailu Espanjan liigassa kaksi vuotta sitten jäi kuitenkin vain kolmen kuukauden mittaiseksi.
– Se ei ollut ihan sitä mitä odotin. Aina ajatellaan että espanjalainen futis on sellaista taitavaa lyhytsyöttöpeliä, mutta siihen pystyy vain parhaat joukkueet.
Ölingin joukkue Santa Teresa CD ei kuulunut niihin.
– Olin hyökkääjä ja kaikki muut puolustivat. Kun he potkaisivat pallon minulle, minun piti voittaa pallo neljää muuta vastaan.
Kun futis Espanjassa ei ollut sitä mitä Öling oli toivonut, hän päätti kauden jälkeen palata Turkuun ja TPS:ään, jossa hän oli pelannut myös vuosina 2014-2016. Viime vuonna Öling edusti tanskalaista Brøndby IF:ää ja tänä vuonna siis ruotsalaista Växjö DFF:ää.
Kolme kotia
Kun EM-karsintojen ensimmäinen kotiottelu tuotiin Vaasaan, katsomossa peliä seurasi koko Ölingin perhe. Kaupungissa syntynyt ja kasvanut Öling pitää edelleen äidin kotia Vaasassa yhtenä kolmesta kodistaan. Toiset kaksi sijaitsevat Växjössä, missä hänellä on oma pieni yksiönsä, sekä Kauhajoella missä hänen poikaystävänsä asuu.
Ölingin poikaystävä Mikael Laihonen pelaa työkseen koripalloa viime kausien mestarijoukkueessa Karhu Basketissa. Suomi-Albania-peliin hän tuli suoraan omista treeneistään ja ehti paikalle juuri ajoissa nähdäkseen tyttöystävänsä tekevän kuudennen maajoukkuemaalinsa.
– Olisihan se ihanne että oltaisiin samassa kaupungissa, mutta kyllä me mennään urat edellä tällä hetkellä, Laihonen toteaa Helmareiden 8–1-päättyneen pelin jälkeen.
– Ei se urheilijan ura kuitenkaan kauhean kauan loppujen lopuksi kestä, niin kyllä me joustetaan sen mukaan ja nähdään niin usein kun keretään.
Seuraavaksi Helmarit kohtaa Kyproksen ja Portugalin
Naisten EM-karsinta jatkuu torstaina Helsingissä kun Suomi kohtaa Kyproksen. Ensi viikon tiistaina syyskauden karsintapelit päättää ottelu Portugalia vastaan vieraskentällä.
– Helmarit on tärkeä joukkue minulle. Varsinkin nyt kun asuu ulkomailla, on ihanaa tulla leireille, kun saa puhua suomea ja näkee tuttuja naamoja.
Edellisissä EM-karsinnoissa Ria Öling oli vasta noussut maajoukkueryhmään. Näin ollen hänen omat odotuksensa eivät silloin vielä olleet kovin korkealla. Nyt on toisin.
– Nyt haluan kisoihin, haluan pelata ja haluan auttaa joukkuetta. Ja tuntuu että olen myös kehittynyt niin että pystyn tekemään niin.
Yle Urheilu kulkee Helmareiden matkassa koko EM-karsintojen ajan. Jokaisen ottelun ympäriltä syntyy minidokkari, jossa esitellään yksi joukkueen pelaajista. Sarjan toisen jakson päähenkilö on Ria Öling.
Yle Puheen uudessa Kohti Tokiota -sarjassa kuullaan Tokion olympiakisoihin tähtäävien urheilijoiden ajatuksia heidän omin sanoin kertomana. Päiväkirjamaisesti etenevässä ohjelmassa kuullaan aitoja reaktioita iloineen ja pettymyksineen.
Sarjan ensimmäisessä osassa äänessä ovat maajoukkueuimari Ida Hulkko ja beach volley -pari Taru Lahti-Liukkonen – Anniina Parkkinen.
Lahti-Liukkonen kertoo, että ihmiset kasaavat kovia odotuksia Suomen beach volleyn ykkösparin harteille.
– Meitä haukutaan ikävällä tavalla epäonnistumisten jälkeen, sanoo Taru Lahti-Liukkonen.
– Tällaista törky palautetta ei ole tullut aiemmin ja näin suoraan. Luulen, että kyse on vedonlyönnissä pettyneiden ihmisten reaktioista meitä kohtaan, Lahti-Liukkonen päättelee.
Jaksossa kuullaan myös, kuinka maajoukkueuimari Ida Hulkon syksy on sujunut. Uuden kauden aloitukseen on mahtunut myös vastoinkäymisiä. Palkintona oli kuitenkin uran ensimmäinen maailmancupin voitto.
Hulkko kertoo, kuinka hänen valmentajansa Jere Jännes veti hänet sivuun juuri ennen Budapestin voitokasta kilpailua.
– Jere sanoi: "Ida, me tehdään tätä uintia tosissaan, mutta ei totisesti". Se oli mielestäni aika hienosti sanottu, joten olen nyt ottanut sen omaksi motokseni, Hulkko pohtii sarjassa.
Kuuntele sarjan ensimmäinen osa Yle Areenasta täältä.
FC Lahden uusi päävalmentaja on Ilir Zeneli. 35-vuotias Zeneli valmensi viime kaudella FC Espoota. Seura on solminut sopimuksen Zenelin kanssa kauden 2021 loppuun saakka.
Pääsarjassa valmentajana debytoiva Zeneli tarttuu haasteeseen luottavaisena. Hän pitää kahta vuotta realistisena aikana valmentajalle.
– Ensimmäisenä vuonna on joukkueen kasaamista ja vahvistamista. Toisena vuonna hedelmät kerätään – näyttö ja tulos tulevat viimeistään silloin. Toki tulosta tänne on tultu tekemään heti ensimmäisestä pelistä lähtien, kertoo Zeneli Ylelle.
FC Lahden hallituksen puheenjohtaja Mika Halttunen kertoo tiedotteessa olevansa tyytyväinen tehtyyn valmentajaratkaisuun.
– Halusimme FC Lahden päävalmentajaksi henkilön, jolla on intohimoa, energiaa ja osaamista. Vahva tahto viedä FC Lahti seuraavalle tasolle meidän strategiamme mukaisesti. Ilir Zenelissä on kaikkea tätä.
Kovia hakijoita
FC Lahden toimitusjohtaja Juho-Matti Heikarin mukaan kovia hakijoita oli sekä Suomesta että ulkomailta.
Edellinen päävalmentaja Sami Ristilä ilmoitti kesken kauden, ettei hän jatka joukkueen peräsimessä. Ristilällä ja lahtelaisseuralla oli sopimus myös vuodesta 2020. Ristilä kertoi lokakuussa, että päätös perustuu henkilökohtaisiin syihin. Hän ehti toimia FC Lahden päävalmentajana vuoden verran.
Viime kaudella FC Lahti sijoittui haastajasarjassa toiseksi.
Brittinyrkkeilijä Nicola Adams lopettaa menestyksekkään nyrkkeilyuransa 37-vuotiaana. Olympiakultaa Lontoossa 2012 ja Rio de Janeirossa 2016 voittanut Adams kertoo Yorkshire Evening Post -lehdelle, että hän on huolissaan näkökykynsä menettämisestä, mikäli vielä jatkaisi uraansa.
– Minulle on sanottu, että jos silmiini kohdistuu lisää osumia, näkökykyni todennäköisesti vaurioituisi niin, ettei sitä voisi enää korjata. Voisin menettää näkökykyni loppuiäkseni, Adams kertoo.
Ammattilaiseksi vuonna 2017 siirtynyt Adams voitti heinäkuussa kärpässarjan WBO-tittelin. Pohjois-Englannin Leedsissä asuva nyrkkeilijä ei hävinnyt ammattilaisurallaan kertaakaan. Hän voitti otteluistaan viisi ja päätti yhden ottelun tasatulokseen.
– Olen todella ylpeä, että olen saanut edustaa maatani. Kahden olympiakullan ja maailmanmestaruuden voittaminen on ollut todellinen unelma. Mutta se on vaatinut kropaltani veronsa.
Etelä-Puolan Katowicessa sijaitsevan Spodek Areenan pyöreät muodot ovat tuttuja monelle suomalaiselle urheiluihmisille. Lähes 15 000 henkeä vetävässä hallissa on pelattu lentopallon MM-kisoja ja pidetty myös suuri ilmastohuippukokous.
Harva muistaa, että areena toimi vuoden 1976 jääkiekon MM-kisojen päänäyttämönä. Isäntämaa järjesti kisojen ja kiekkohistoriansa suurimman yllätyksen kukistamalla suuren ja mahtavan Neuvostoliiton 6-4. Suomen kanssa pisteet tasattiin 3-3.
Noina vuosina Puola kamppaili usein samoista pistesijoista pienen ja piskuisen Suomen kanssa.
Sitten tiet lähtivät eri suuntaan. Suomi nousi 1990-luvun alussa mitalimaiden joukkoon, Puolan kiekkoilu sukelsi syvälle kommunismin romahduksen myötä.
Jäähalleja vähän, junioritoiminta olematonta
40 miljoonan asukkaan Puola on urheilun supervalta, mitalisteja löytyy lähes kaikista lajeista. Mutta jääkiekko elää edelleen 80-luvun jälkimainingeissa.
– Jäähalleja on aivan liian vähän ja junioritoimintaa ei käytännössä juuri lainkaan, Puolan jääkiekkoliiton leivissä maata toissa talvena kiertänyt Tommi Satosaari luonnehtii.
Satosaari on entinen liigamaalivahti ja nykyinen maalivahtivalmentaja, kiekkomaailman kiertolainen. Mies on pelannut tai valmentanut Suomen ja Ruotsin, Englannin ja Saksan sekä Slovenian ja Arabiemiirikuntien kiekkosarjoissa.
Puolassa Satosaari kävi viime talvena jakamassa maalivahtivalmentamisen oppeja 10 liigakaupungissa. Nyt Satosaari työskentelee Katowicessa Risto Dufvan aisaparina sekä seurajoukkueessa että maajoukkueessa.
Katowicen liigajoukkueen lisäksi myös Puolan maajoukkue on suomalaisissa käsissä. Saksassa leipätyönään valmentava Tomek Valtonen on päävastuussa, Dufva ja Satosaari apuna. Puola pelaa MM-tasolla kakkostasolla.
Risto Dufva ja Tommi Satosaari valmentavat Katowicessa tämän kauden.Petri Vironen / Yle
Suomen kokeneimpia kiekkovalmentajia
Risto Dufva on lähes 700 runkosarjaottelullaan liigan kautta aikojen viidenneksi kokenein valmentaja Suomessa. Mestaruus tuli Jypin peräsimessä 2009. Sen jälkeen tie on vienyt Tapparan ja Lukon kautta kotikaupunkiin Mikkeliin, joka nousi liigaan 2016.
Dufvan ja Jukureiden tiet erosivat yllättäen keväällä 2018, mutta vielä kerran RD nousi liigan parrasvaloihin. Jyp tarvitsi pelastusrengasta ja Dufva oli sopivasti vapaana.
Viime kesänä Dufva siirtyi hieman yllättäen Puolaan, GKS Katowicen päävalmentajaksi.
Dufva uusi työmaa on uljaan Spodek Areenan siivessä, pikkuhallissa, jossa Suomikin pelasi MM-lopputurnausotteluitaan 1976.
– Puola on maa, jonka kiekolla on loistava tulevaisuus takanaan, Risto Dufva luonnehtii.
Puola kamppaili jääkiekon MM-kisojen pistesijoista pitkään, mutta kehitys pysähtyi kuin seinään. Juniori- ja hallipulasta kärsivä maa kamppailee MM-kisojen B-ryhmässä.
Yllätykset ovat harvoin positiivisia
Elokuun alussa Dufva kääri hihat ja Katowicen jääkiekossa alkoi tapahtua.
– Kurinalaisuutta. Sitä Risto on tuonut eniten, kakkosvalmentaja Piotr Sarnik sanoo.
Dufvan tavatkin on opittu vanhassa hiilikaivoskaupungissa pikkuhiljaa tuntemaan.
Risto Dufva tunnetaan valmentajana, joka tietää mitä tahtoo, eikä ole tottunut pitämään kynttiläänsä vakan alla. Silti syksy on vaatinut pitkämielisyyttä.
– Kyllä täällä pitää olla lähetyssaarnaaja-asenteella koko ajan. Jatkuvasti tulee uusia asioita ja yllätyksiä vastaan ja ne ovat harvoin positiivisia.
Käytännön asioita on paljon, sillä suomalaisen kiekkokulttuurin vieminen pitää sisällään satoja, ellei tuhansia pieniä asioita, jotka kuuluvat ammattijoukkueen ja ammattiurheilijan arkipäivään. Yksityiskohtien säätäminen on välillä tuskastuttavan hidasta.
– Jostakin pienestä hankinnasta tehdään anomus joukkueenjohtajalle, joka antaa oman lausuntoja asiasta urheilutoimenjohtajalle ja niin edelleen. Joskus on yksinkertaisempaa ajaa kauppaan ja hankkia se fläppitaulu vaikka itse, Dufva sanoo.
GKS Katowice on kaupungin omistama seura, jonka alla pyöritetään myös jalkapallotoimintaa. Kaupunki vastaa myös liigajoukkueen rahoituksesta.
Olosuhteet ovat suomalaiselle mittapuulla joitakin poikkeuksia lukuunottamatta varsin vaatimattomat. Vaikka joukkueen pelipaidassa ei ole ainoatakaan mainosta ja jäähallin kaukalon laidoilla ja jäässä on ainoastaan kaupungin ja areenan logot, rahaa riittää täysammattilaisjoukkueen pyörittämiseen.
– Palkka on hyvä ja se tulee ajallaan, joukkueen kakkoskentän laitahyökkääjä Nestori Lähde sanoo.
Nestori Lähde on Dufvan luottosotureita Lukon ja Jukureiden liigavuosilta. Tuttujen pelaajien avulla valmentajan aivoitusten on määrä mennä pukukopissa paremmin läpi.
– Risto haluaa tietysti tuoda omat tapansa ja siinä on iso apu, että meitä on useampi suomalainen täällä. Me pystymme näyttämään esimerkkiä ja sitä kautta muut pääsevät perille, mitä Risto haluaa.
Täksi kaudeksi Puolan liiga avasi ovet ulkomaalaisille. Katowice, jota voidaan pitää maan kiekkopääkaupunkina, palkkasi päävalmentajaksi Risto Dufvan.
Katowice on sarjan kärkinelikossa, jossa joukkueet käyvät äärimmäisen tasaista kilpaa paremmuudesta. Tammikuun puolivälin jälkeen käynnistyvissä playoffeissa sarjan suomalaisjoukkueella on vain yksi tavoite.
– Mikään muu se ei voi olla kuin mestaruus. Sitä varten minut on tänne palkattu, Risto Dufva sanoo ja Lähde nyökyttelee vieressä.
Nestori Lähde on Tapparan kasvatti, joka pelaa Puolan pääsarjassa.Petri Vironen / Yle
Neloskentän mies saa pelata ylivoimaa
Nestori Lähteen ulkomaan komennuksen taustalla on seikkailumielen lisäksi varsin yleinen ja tuttu tarina. Kotimaassa Lähde tahkosi neloskentässä kymmenen minuuttia illassa. Kymmenen tehopistettä jäi useimmilla kausilla haasteeksi.
– Täällä saan pelata ylivoimaa ja muutenkin peliaikaa tulee mukavasti.
Lähde muodostaa joukkueen kakkosnyrkin SM-liigan takavuosien maalikuninkaan Jussi Makkosen sekä Jaakko Turtiaisen kanssa.
– Olen viihtynyt mainiosti uudessa ympäristössä muutenkin. Vaimo lähti mukaan, mikä on äärimmäisen tärkeää. Meillä on lyhyet pelimatkat, joten aikaa tavalliselle elämälle jää enemmän. Ensi viikonlopuksi lähdemme viettämään vapaata Zakopanen vuoristoalueelle, Lähde kertoo.
Yksi puolalaisen urheilun nurjista puolista liittyy fanittamiseen. Vierasotteluihin kannattajilla on väkivaltariskin takia pääsy kielletty. Huligaanien rajuista otteista joutui kärsimään myös Jaakko Turtiainen. Hänet pahoinpideltiin vieraspelin alkuverryttelyn yhteydessä jäähallin ulkopuolelta.
– Se oli äärimmäisen poikkeuksellinen tapaus, eikä Jaakolle käynyt onneksi pahemmin, Nestori Lähde tuumii.
Katowice jätti Turtiaisen tapaukseen liittyvän otteluun pelaamatta vastalauseena. Toinen ottelu jouduttiin sosiaalisessa mediassa olleen epämääräisen uhkauksen takia pelaamaan tyhjälle katsomolle.
Risto Dufva elementissään. Etualalla GSK Katowicen kakkosvalmentaja Piotr Sarnik.Petri Vironen / Yle
Joukkueen yhteinen kieli on rallienglanti
Entä Katowicen alkukausi Dufvan komennossa? Lokakuun loppuun mennessä joukkue oli voittanut 14 ottelustaan varsinaisella peliajalla kahdeksan, voittanut jatkoajalla kahdesti ja hävinnyt kerran. Varsinaisella peliajalle tappioita on takana kolme.
– Olen yllättynyt liigan tasosta, vauhtia on yllin kyllin. Vaikka ei sitä kotimaan liigaan voi tietenkään verrata. Sarjassa on viisi, kuusi tasaista joukkuetta, Nestori Lähde sanoo.
Myös Dufva pitää vertailua aiempiin kokemuksiinsa mahdottomana. Jypin ja Jukureiden lisäksi seuratasolla Lukkoa, Tapparaa, Kärppiä, SaPKoa ja FPS:aa valmentanut konkari on uuden edessä.
– Kaikki valmennuspestit ja seurat ovat olleet erilaisia. Kaikissa lauluissa on erilaiset sanat.
Katowicen kopissa käy pelin jälkeen melkoinen pulina, kun eri kielet sekoittuvat toisiinsa. Joukkueessa pelaa puolalaisten ja suomalaisten lisäksi kaksi slovakialaista ja yksi ruotsalainen. Valmennuskieli on englanti.
– Rallienglannilla mennään. Tärkeintä tässä työssä on tulla ymmärretyksi, eikä siinä ole ollut ongelmia, Dufva sanoo.
6.11.2019 klo 16.58: Korjattu Jypin mestaruusvuosi. Aiemmin jutussa oli vuosi 2008, oikea vuosi on 2009.
JYP kunnioittaa tammikuun alussa jyväskyläläiskasvatti Riikka Sallisen uraa ja jäädyttää hyökkääjän käyttämän pelinumeron 13. Sallinen päätti pelaajauransa huhtikuussa, kun Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue saavutti historiallisen MM-hopean.
Sallinen (o.s. Nieminen, ent. Välilä) menestyi jääkiekon lisäksi myös pesäpallossa, jääpallossa ja kaukalopallossa. Hänet on esimerkiksi valittu kolmesti vuoden naispesäpalloilijaksi. JYPissä Sallinen saavutti kolme jääkiekon naisten SM-kultaa ja kaksi SM-hopeaa.
Naisten jääkiekkomaajoukkueessa hän saavutti MM-hopean lisäksi kuusi MM-pronssia, kaksi olympiapronssia ja kolme EM-kultaa. Sallisen pelinumero jäädytetään 4. tammikuuta pelattavan miesten liigaottelun JYP–Pelicans yhteydessä. JYP on aiemmin jäädyttänyt Ari-Pekka Siekkisen (1), Pertti Rastelan (10), Pentti Mikkilän (19) ja Risto Kurkisen (30) pelinumerot.
Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva on valinnut miehistönsä ratkaisevia EM-karsintaotteluita varten.
Kanerva nimesi Huuhkajiin myös lokakuun karsintapeleissä loukkaantuneet luottopelaajansa Tim Sparvin ja Paulus Arajuuren.Kaksikko ei ole pystynyt pelaamaan karsintapelien välissä minuuttiakaan seurajoukkueissaan. Kanerva uskoo ja toivoo, että he pystyvät pelaamaan seurajoukkueissaan viikonloppuna.
– Toivottavasti he pystyvät olemaan tällä viikolla täysipainoisesti joukkueharjoituksissa mukana ja pelaamaan viikonloppuna. Olen jutellut heidän kanssaan ja seurannut tilannetta lähes päivittäin. Toivoa on, että molemmat ovat täysin käytettävissä, Kanerva kertoi.
Sen sijaan nilkkavaivoista kärsivät Lassi Lappalainen ja Jere Uronen ovat sivussa kokoonpanosta. Takareisivammasta kärsivä Albin Granlund saattaa tulla vielä joukkueeseen mukaan, kun sitä täydennetään 1–2 pelaajalla.
Laitapuolustajista on siis hiukan vajausta., mutta Kanervan mukaan vaihtoehtoja löytyy.
– Jukka Raitala ja Juha Pirinen ovat luonnolliset laitapuolustajat kokoonpanossa, mutta toppareitakin on käytetty laitapuolustajina. Kyllä meillä on ratkaisuja tähän tilanteeseen.
Thomas Lam ja Robert Taylor tulevat mukaan edellisiin otteluihin verrattuna uusina pelaajina.
Huuhkajat kohtaa kotiottelussa Liechtensteinin perjantaina 15.11. kello 19 alkaen. Voitto varmistaisi Suomen miesten jalkapallomaajoukkueelle sen historian ensimmäisen EM-kisapaikan. Paineet ovat siis aivan erilaiset, mitä on koskaan aiemmin koettu. Kanerva usko, että joukkue pystyy käsittelemään ne.
– Pyrimme valmistautumaan samalla tavalla kuin muihinkin peleihin. Jokainen ymmärtää, että panokset ovat isot. Tämä joukkue on osoittanut, että se pystyy käsittelemään kovat painetilanteet. Minulla on täysi luottamus siihen, että pelaajilla pysyy maltti ja kärsivällisyys, mikä on olennaista Liechtensteinia vastaan.
Liechtenstein on osoittanut vaarallisuutensa muun muassa pelaamalla tasan Kreikan ja Armenian kanssa. Edellisen Suomi-pelin Huuhkajat voitti 2–0. Suomella oli Kanervan mukaan 25 maalipaikkaa ja 11 laukausta maalia kohti. Kanerva painottaa, että Suomen pitää olla varuillaan Liechtensteinin erikoistilanteiden kanssa.
– En usko, että pelaajat aliarvioivat Liechtensteinia. Tulemme näyttämään palavereissa joukkueen vaarallisuuden. Jos joku ajattelee, että tämä on läpihuutojuttu, niin varmasti ne ajatukset siinä lähtevät, Kanerva sanoi.
Vierasottelu Kreikkaa vastaan pelataan maanantaina 18.11. kello 21.45. Huuhkajien ratkaisuottelut ovat kuunneltavissa Yle Puheelta.
Paulus Arajuuri, Pafos FC Juha Pirinen, Tromsø IL Jukka Raitala, Montreal Impact Leo Väisänen, FC Den Bosch Sauli Väisänen, AC Chievo Verona Joona Toivio, BK Häcken Joni Kauko, Esbjerg fB Rasmus Schüller, Minnesota United Glen Kamara, Rangers FC Tim Sparv, FC Midtjylland Pyry Soiri, Esbjerg fB Robin Lod, Minnesota United Fredrik Jensen, FC Augsburg Teemu Pukki, Norwich City FC Simon Skrabb, IFK Norrköping Joel Pohjanpalo, Bayer 04 Leverkusen Jasse Tuominen, Bate Borisov Thomas Lam, Zwolle Robert Taylor, Tromsö
Joukkuetta täydennetään vielä 1-2 pelaajalla.
Päivitetty klo 13.56: Päivitetty Kanervan kommentteja.
Etelä-Savon käräjäoikeus on keskiviikkona antanut jääkiekkoseura Mikkelin Jukurien puheenjohtaja Jukka Toivakalle tuomion liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Käräjäoikeus tuomitsi Toivakan kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Lisäksi Toivakka velvoitetaan maksamaan 3000 euron korvaus asianomistajalle tilapäisestä psyykkisestä haitasta. Toivakan on maksettava myös oikeudenkäyntikuluja yli tuhat euroa. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Toivakka oli lokakuun lopulla Etelä-Savon käräjäoikeudessa vastaamassa syytteisiin virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, pahoinpitelyn yrityksestä ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Syyte pahoinpitelyn yrityksestä hylättiin.
Länsi-Savo kertoo, että Toivakka aikoo valittaa tuomiostaan hovioikeuteen.
Oikeus: Teko vakavampi kuin virkamiehen väkivaltaiset vastustamiset keskimäärin
Tuomiolauselman mukaan rikoksista vakavampi on virkamiehen väkivaltainen vastustaminen. Oikeus katsoo, että Toivakan teolla on ollut pitkäkestoista kielteistä vaikutusta asianomistajan eli pysäköinninvalvojan terveyteen. Siksi tekoa voidaan pitää jossain määrin vakavampana kuin virkamiehen väkivaltaisia vastustamisia keskimäärin.
Nyt tuomioon johtanut tapahtumaketju alkoi, kun joulukuun puolivälissä Toivakka oli mennyt pysäköityyn autoonsa ja kiihdyttänyt voimakkaasti, vaikka pysäköinninvalvoja oli auton edessä. Valvoja ehti juuri ja juuri väistää auton tieltä. Valvoja oli ollut tarkistamassa, onko Toivakka maksanut autonsa pysäköintimaksua ja aloittanut parkkisakon kirjoittamisen.
Toivakka siirtyi sivuun hallituksen puheenjohtajan ja toimitusjohtajan tehtävistään Jukureissa oikeusprosessin ajaksi. Jukurit HC Oy:n hallitus kokoontuu todennäköisesti ensi viikolla päättämään Toivakan tulevasta asemasta yhtiössä. Jukurit ilmoittaa tiedottavansa asiasta myöhemmin.
Jukka Toivakka on Suomen jääkiekkoliiton hallituksen varapuheenjohtaja.
Juttua korjattu 15.57 : Jukurit HC Oy:n hallitus ei kokoonnu tänään vaan todennäköisesti ensi viikolla.
Riikka Sallinen on täysin poikkeuksellinen jääkiekkoilija, jonka saavutukset hakevat vertaistaan. Vielä 45-vuotiaana Sallinen pelasi maailman huipulla ja oli yksi Naisleijonien tärkeimmistä pelaajista, kun Suomi saavutti historian ensimmäisen MM-hopeansa viime huhtikuussa.
Kevään MM-kotikisoihin päättynyt pelaajaura on täysin poikkeuksellinen tarina. Kaikesta tästä huolimatta JYP pääsi yllättämään ilmoittamalla, että seura jäädyttää kiekkolegendan numeron tammikuussa SM-liigaottelussa.
Yllätys ei liity siihen, etteikö Sallinen ansaitsisi huomiota, vaan siihen, ettei Suomessa ole tähän asti nähty vastaavanlaisia tempauksia. Yhteistyötä miesten ja naisten kiekkojoukkueiden välillä on alettu tehdä vasta viime vuosina.
Eikä seurajoukkueet ole ainoita syyllisiä siihen, ettei naiskiekko saa näkyvyyttä. Ongelma kumpuaa aina Jääkiekkoliitosta asti. Kevään MM-kisoissa Marianne Ihalaisen paita jäädytettiin ennen välieräottelua. Ihalainen oli vasta ensimmäinen nainen, jonka uraa Jääkiekkoliitto juhlisti virallisella seremonialla.
Vastaavaa kunnioitusta liitto ei ole järjestänyt Salliselle, vaikka tilaisuuksia olisi ollut. Sallinen kertoi uransa päättymisestä Yle Urheilulle jo kesäkuussa. Tämän jälkeen Naisleijonat on pelannut elokuussa koti-EHT:n, jonka pelipaikkoina olivat Vierumäki, Mikkeli ja Kerava. Tällä viikolla miesten jääkiekkomaajoukkue puolestaan isännöi omaa EHT-turnaustaan Helsingissä.
Hullunkurisinta koko asiassa on se, että Naisleijonat loi viime keväänä pienen naiskiekkobuumin Suomeen. Viimeistään nyt olisi ollut paikka nostaa Naisleijonat uudelleen koko kansan mieliin esimerkiksi juhlistamalla Sallisen uraa.
Maajoukkueen nostattamaa hurmosta ei ole kuitenkaan hyödynnetty. Kotoisen Naisten Liigan katsojakeskiarvot ovat pysyneet suunnilleen samana kuin viime kaudella. Paikoin on nähtävissä jopa katsojamäärän laskua siitäkin huolimatta, että Naisleijonat pelasi keväällä kaikki välineet Naisten Liigan markkinoinnille.
Naapurimaassa Ruotsissa naiset saavat jo palkkaa pelaamisestaan pääsarjassa ja naiskiekkoilijat otetaan miesten edustusjoukkueen tilaisuuksiin mukaan. Naiset näkyvät ja kuuluvat kiekkoarjessa, kuten pitää.
Naiskiekon esimerkillinen tuotteistaminen näkyy ruotsalaisseurojen kassoissa: pääsarjatason joukkueista Luulajalla on tällä kaudella paras yleisökeskiarvo, 518. Lukema on liki nelinkertainen Naisten Liigan parhaaseen yleisökeskiarvoon, nousijajoukkue HIFK:n 144:ään.
Nousijajoukkueelle katsojamäärä on Suomessa esimerkillinen. Surulliseksi Naisten Liigan katsojakeskiarvojen selaamisen tekee se, että kevät osoitti Suomessa olevan tilausta naiskiekolle. Kukaan ei ole vain osannut tarttua tilaisuuteen kasvattaa lajia Suomessa.
JYPille on annettava kolme leijonaa pelisilmästä. Sallisen huomioiminen on yksi askel naiskiekon parempaa tulevaisuutta kohti.
Syksyllä 2015 yhtenä etukentän parhaimmista pelaajista pidetty Joonas Eirola nosti räpylän naulaan. Takana oli tappioon päättynyt karsinta miesten Superpesis-paikasta Manse PP:n riveissä, ja maakuntiin miestä repivä arkityö vaati oman aikansa. Oli aika pitää tauko.
Kesällä 2019 Manse PP kosiskeli jälleen Eirolaa takaisin pelikentille. Vuosikausia tavoiteltu nousu Superpesikseen oli viimein koittanut, ja Tampereella pesäpallobuumi on tosiasia.
Kauppiin on rakenteilla uusi superpesiskriteerit täyttävä stadion. Tampereella on ensi kaudella joukkue pääsarjatasolla niin miehissä kuin naisissa. Herkullisempaa aikaa 33 vuotta marraskuussa täyttävän Eirolan paluulle ei voi olla.
– Kyllähän siinä kerkesi jokunen vuosi vierähtää, puhelimitse tavoitettu Eirola naurahtaa paluustaan.
Aika nöyrästi tässä joutuu lähtemään liikenteeseen, sen verran monta vuotta tuossa on välissä ollut. Joonas Eirola
Katkera tappio karsintasarjassa jäi kytemään mieleen. Vuosittain eri seurat olivat Eirolaan yhteydessä ja houkuttelivat miestä palaamaan, mutta vuosi toisensa jälkeen hän kieltäytyi. Kun Manse PP sitten jälleen otti yhteyttä, työaikataulujen järjestely oli muuttunut joustavammaksi ja kotoakin annettiin siunaus, ei tuoreelle superpesisseuralle enää voinut sanoa ei.
– Jotenkin kutkuttaa ajatus, että pääsee Kauppiin pelaamaan. Täällä on ollut hyvä pöhinä ja pienimuotoinen hurmos, yleisökin on löytänyt katsomoihin, vuodesta 2006 Tampereella asunut Eirola kertoo.
Melkein kylmiltään takaisin Superiin
Eirola on Pattijoen Urheilijoiden kasvatti eivätkä vuodet Pirkanmaalla ole hävittäneet murteesta pohjoispohjalaista tuplakonsonanttia ja leppoista sointia. Mies juhli vuonna 2008 Suomen mestaruutta ja on napannut sen lisäksi kolme himmeämpää mitalia sekä halli-SM-kullan, kaikki PattU:ssa. Kahdesti hän on ollut aikuisten Itä–Länsi-arvo-ottelussa, viimeksi edustaessaan JymyJusseja kaudella 2014.
Aikanaan pattijokinen tunnettiinkin yhtenä Superpesiksen terävimmistä etukenttäpelaajista, mutta viime vuosina pesäpallo on kuulunut elämään lähinnä katsojan roolissa.
– Jännittää kieltämättä itseäkin, Eirola naurahtaa, kun häneltä kysyy, miten hän uskoo räpylän heilahtavan tulevalla kaudella.
– Mutta kyllä minä uskon, että se siitä löytyy, mies jatkaa.
Triathlonkisoja kiertäneen Eirolan kestävyys on rautaa, mutta miten sutjakasti pesävälit kulkevat?Juha Tamminen / AOP
Pesis loppui aikanaan työkiireitten takia melkein kuin seinään ja kertomansa mukaan Eirola on menneen neljän vuoden aikana asettanut räpylän kauniiseen käteen vain muutaman kerran. Lyöntiä hän on testannut yhtä harvoin. Sen verran mies on kuitenkin lajia seurannut, ettei usko sen perusperiaatteiden juurikaan muuttuneen.
– Takatilannepelaamiseen on tullut paljon sitä, että kierrätetään vähän Joensuun malliin ja vaihdetaan ryhmitystä lukkarin syötön ja nyppyjen aikana. Ne ovat näkyvin muutos. Mutta en usko, että se olisi mitenkään radikaalisti muuttunut. Hallipeleissähän sen varmaan näkee, Eirola hymähtää.
Liikuttua on tullut eikä vyötärölle ole kertynyt ylimääräistä, mutta toki pesäpallon pelaaminen on vähän eri asia kuin hiihtoladulla, pyörän selässä tai lenkkipolulla meneminen. Pesäpallossa on nopeita liikkeitä ja tarvitaan kovaa fysiikkaa. Joonas Eirola
Kestävyys riittää, mutta entäpä ketteryys?
Nousijajoukkue Manselle kauden tavoitteena on varmasti sarjapaikan pitäminen, mutta henkilökohtaisena tavoitteena Eirolalla on puhkoa paikka pelaavaan kokoonpanoon. Seurassa miehen kuntoon pääsemiseen uskottiin, ja totta on, ettei Eirola ole vapaavuosiaan viettänyt laakereillaan leväten.
Kolme vuotta sitten hän hurahti työporukan innoittamana triathloniin, ja nyt kisoja on tahkottu parin startin vuosivauhdilla.
– Liikuttua on tullut eikä vyötärölle ole kertynyt ylimääräistä, mutta toki pesäpallon pelaaminen on vähän eri asia kuin hiihtoladulla, pyörän selässä tai lenkkipolulla meneminen. Pesäpallossa on nopeita liikkeitä ja tarvitaan kovaa fysiikkaa. Ensimmäinen juttu onkin voimatasojen palauttaminen, mies kertaa.
Viimeisin suurkoitos triathlonin saralta on lokakuun alkupuolelta, kun Eirola kollegoineen suoritti Barcelonassa Ironman-sarjan kisan. Se oli Eirolan ensimmäinen triathlonin täysmatka, jossa uidaan 3,8 kilometriä avovedessä, pyöräillään 180 kilometriä ja juostaan lopuksi maraton eli 42,2 kilometriä.
Aikaa ponnistukseen kului hieman yli 11 tuntia, mikä ei ole ollenkaan hullumpi aika kärjen suorittaessa kisan noin kahdeksaan tuntiin. Varsinkin, kun triathlon on ollut Eirolalle lähinnä leikkimielistä itsensä haastamista.
– Siinäkin nälkä kasvaa syödessä, kun siihen hurahtaa. Jos en pesikseen olisi lähtenyt, niin kyllä varmaan sitten olisin lähtenyt aikoja parantamaan taas.
Eirola suoritti Ironman-kisan Barcelonassa niukasti yli 11 tunnissa:
Eirola solmi Manse PP:n kanssa vuoden mittaisen sopimuksen ja sen aikaa paukut pistetään täysillä pesäpalloon. Triathlon-harrastus joutuu siis ainakin hetkeksi tauolle. Kestävyydestä Superpesis-matseissa pärjääminen tuskin kuitenkaan jää kiinni.
– Aika nöyrästi tässä joutuu lähtemään liikenteeseen, sen verran monta vuotta tuossa on välissä ollut, Eirola toppuuttelee hyväntuulisesti.
Muokattu 6.11. klo 15.21 tieto Tampereen Superpesisjoukkueista naisissa ja miehissä.
Suomen miesten jalkapallomaajoukkue on ensi viikolla historiallisessa tilanteessa, kun voitolla Liechtensteinista Suomi etenisi ensimmäistä kertaa miesten EM-kisoihin. EM-karsinnat päättyvät 18. marraskuuta Kreikan vieraana.
Piakkoin EM-karsintojen päättymisen jälkeen Huuhkajat aloittavat valmistautumisen joko EM-kisoihin tai sitten Kansojen liigan pudotuspeleihin, joista voisi vielä tavoitella kisapaikkaa.
Mikä on päävalmentaja Markku Kanervan näkemys siitä, missä leireillään ensi vuoden alussa?
– Tilanne on vielä auki. Kartoitamme vaihtoehtoja. Leirin arvo on totta kai erittäin suuri, menemme EM-kisoihin tai sitten playoff-karsintoihin. Meidän pitää saada hyvät vastustajat ja olosuhteet kuntoon, Kanerva sanoi Yle Urheilulle keskiviikkona.
Helsingin Sanomat kertoi viime viikolla, että Ruotsi ja Viro ovat leireilemässä ensi tammikuussa Qatarissa. Alkuvuodesta Suomi pelasi Qatarissa juurikin Ruotsia ja Viroa vastaan.
Jos Helmareiden maalinteko takkusi alkuvuoden harjoitusotteluissa, ei siitä ole enää EM-karsintojen kahdessa ensimmäisessä ottelussa ollut tietoakaan. Suomi kaatoi Albanian vieraissa 3–0 ja kotona se murskasi joukkueen peräti 8–1.
Kotiottelussa maali-ilottelusta vastasi pitkälti hyökkääjä Linda Sällström, joka tykitti peräti neljä maalia ja syötti kaksi. Hän nousi samassa ottelussa naisten maajoukkueen kaikkien aikojen parhaaksi maalintekijäksi 43 osumalla.
Sällströmillekään maalinteko ei ole ollut yhtä helppoa koko vuotta. Kevät oli turhauttavaa aikaa, kun Sällströmillä oli vaikeuksia upottaa palloa verkkoon.
Nyt luotto on kuitenkin korkealla, kun torstaina Helsingissä vastaan asettuu Kypros.
– Aion jatkaa tekemällä tuplat tuosta, Sällström nauraa Yle Urheilulle Kypros-ottelun alla.
– Mutta oikeasti tärkeintä on, että niitä maaleja tulee ja voitamme. Ei se kuka niitä tekee, Sällström kommentoi.
"Ajatuksen pitää pysyä kasassa koko 90 minuuttia"
Kypros koki kahdeksan maalin tappion Suomen EM-karsintalohkon suosikkijoukkue Skotlannille. Suomi johtaa lohkoa, mutta Skotlannilla on pelattuna vain yksi ottelu.
– Kertoo enemmänkin Skotlannin hyvyydestä, että Kyprokselle tuli tuo 0–8-tappio, toteaa maalivahti Tinja-Riikka Korpela.
Korpela peräänkuuluttaa hyvää valmistautumista ja psyykkausta.
– Emme saa mitään helpolla. Ajatuksen pitää pysyä kasassa koko 90 minuuttia, kokenut Helmari-kapteeni teroittaa.
Korpela siirtyi kesällä norjalaisesta Vålerengasta Englannin liigaan ja Evertoniin. Siellä peli on kulkenut hyvin.
– Sarja on tasainen ja tykkään siitä, ettei koskaan tiedä, kuinka pelissä käy. Hävisimme vain 0–1-lukemin muun muassa Manchester Citylle, joka on yksi sarjan parhaista joukkueista.
Evertonissa Korpelalla on myös päätoiminen maalivahtivalmentaja, jota hänellä ei ole koskaan aiemmin urallaan seurajoukkueessa ollut.
– On ihan eri asia, että valmentaja on joka ikisessä pelissä paikalla. Kummallakaan ei ole kiire ja voimme rauhassa analysoida tekemistä, Korpela hehkuttaa.
Korpela ja Sällström palasivat taas kerran innoissaan seurajoukkueistaan maajoukkuepaitaan. Sällströmille Kypros-ottelulla on kuitenkin vielä erityinen merkitys, sillä se on hänen 100. maaottelunsa.
– Totta kai tämä on hieno merkkipaalu, mutta maajoukkuetta on aina kunnia edustaa, eikä tämä niin eroa muista peleistä, Sällström toteaa.
Linda Sällströmiä haastatteli Ann-Christine Karhu.
EM-karsintaottelua Suomi–Kypros voi seurata suorana Areenassa kello 17.50 alkaen ja TV2:ssa kello 21.50.
Valkovenäläinen Shahtjor Soligorsk löi vierailijan Minskissä liigan toisen kierroksen ensimmäisessä ottelussa 3–0 (29-27, 25-22, 25-13).
Parhaat hetkensä VaLePa koki avauserässä, jossa sillä oli kaksi peräkkäistä eräpalloa. Hakkuri Mikko Oivasen hyvistä hyökkäyspaikoista huolimatta Soligorsk selvitti eräpallot. Kotijoukkue ratkaisi erävoiton neljännellä eräpallollaan 29-27.
Vielä toinen erä oli tasainen, mutta kolmannessa VaLePa selvästi hiipui. Kotijoukkue vei ottelun torjunnat 12-4. Soligorskin hyökkäysprosentti oli 52 ja VaLePan 43. Oivanen summasi ottelusta tilastolukeman 14/+10.
Ratkaiseva toinen kohtaaminen pelataan VaLePan kotikentällä Sastamalassa ensi viikon torstaina.
Seagulls on voittanut kauden kaikki viisi kotipeliään. Seagulls hallitsi peliä, mutta Pyrintö nousi neljännen jakson loppuhetkillä kaksikin kertaa tasalukemiin ja ratkaisu siirtyi jatkoajalle. Voitto ratkesi, kun Seagulls vei jatkoajan selvästi 17–3.
Joukkueet nakkelivat urakalla kolmen pisteen koreja, mutta Pyrintö menetti heittosihtinsä loppua kohden. Seagulls sen sijaan upotti 16 kolmosta 50 prosentin tarkkuudella.
– Peli meni taas tiukaksi, kun taidamme lopussa hukata aggressiivisuutta johdon suojelemisessa. Tärkeintä on kuitenkin, että kotivoitot jatkuvat, totesi Seagullsin tehomieheksi 21 pisteellä noussut Shawn Huff.
Pyrinnön Khalil Small kiri pelin korikunkuksi 30 pisteellä.
Karhubasketille toinen kotivoitto
Puolustava mestari Karhubasket otti Kauhajoella vasta kauden toisen kotivoittonsa, kun Kouvot kukistui 96–79. Karhubasket johti peliä alusta loppuun, kun Kouvot ei löytänyt kirivaihdetta.
Alexander Thompson oli voittajien tehomies 29 pisteellä. Silas Melson teki Kouvoille 19 pistettä.
Sarjan peräpään kamppailussa Lahti Basketball haki 99–79-vierasvoiton Lapuan Kobrista. Peli kääntyi lahtelaisille kolmannella jaksolla, jonka vieraat voittivat 28-12. Tuomas Hirvonen pussitti Lahdelle 25 pistettä ja Jordan Capps Kobrille 22 pinnaa.